Kärsin koko nuoruuteni migreenistä. Vaiva katosi raskauden aikana. Päänsärkyä on nykyään aika harvakseltaan. Vuorotyötä tehdessä päänsärky kyllä vaivasi sellaisena taustalla olevana jatkuvana pikku kipuna. Nyt taas, kun nukkuu öisinkin (ainakin pääasiallisesti), alkaa päänsäryt olla mennyttä.

Migreeni on todella hirveää kipua ja koska tiedän sen myös itse, niin siksi seuraavaa halusinkin kokeilla. Jo pelkästään mahdollisuus, että siihen jokin auttaisi, tuntuu hyvältä. Ja on todella raastavaa katsoa, kun omalla lapsella on kovaa kipua.

Ostin jo talvella vyyhdin Kipuapusilkivilla lankaa Anjalinilta, koska poika itse sitä pyysi. Halusi kokeilla, auttaako pipo migreeniin. Sanoi sen jälkeen kotimatkalla virnistellen, että heitetäänkö heti särkylääkkeet roskikseen.

1240257758_img-d41d8cd98f00b204e9800998e

Eli nyt sitten lopulta sain pojan "migreenipipon" valmiiksi. Lankaa jäi vielä jäljelle jonkin verran, joten kokeilen, saisiko siitä tehtyä jonkinlaiset kämmekkäät tms. itselle.

Olin aika yllättynyt, kun huomasin, että pipo on ihan kivan näköinenkin. On myös sen verran iso, että tarpeen vaatiessa sen saa vedettyä vaikka silmille astikka, jos valo tekee pahaa.

Nyt on ihan mielenkiintoista seurata, miten pipo vaikuttaa. Ei siitä ainakaan haittaa ole Silmänisku

By The Way... Mulla on lapsen lupa ostaa lankaa Susulta vaikka kuinka paljon, koska meidän blogissa on käynyt niin paljon ihmisiä! Tuhat ihmistä oli se maaginen raja. Mutta ei tämä nyt niin helposti mene... Jos en mene ajoissa ostamaan sitä lankaa, niin sitten pitää odottaa se kaksi tuhatta kävijää täyteen. Nyt pitää olla tarkkana, etten "myöhästy" lankakaupassa käymisestä!